Jokaisella on mahdollisuus varautua sairauden tai vanhuuden aiheuttamaan toimintakyvyn heikkenemiseen etukäteen laatimalla edunvalvontavaltakirja. Edunvalvontavaltakirja on varsinaisen edunvalvojan määräämiselle usein parempi vaihtoehto, koska edunvalvontavaltakirjassa valtuuttaja voi nimetä haluamansa henkilön edunvalvontavaltuutetuksi. Usein ikääntyvät puolisot laativat kumpikin edunvalvontavaltakirjan niin, että toinen puoliso voi tarpeen tullen toimia edunvalvontavaltuutettuna. Mahdollista on valtakirjassa nimetä esimerkiksi joku lapsista vara- ja toissijaiseksi valtuutetuksi sen varalta, ettei valtuutettu esimerkiksi ole kykenevä ottamaan valtuutetun tehtävää vastaan.

Edunvalvontavaltavaltuutus on kevyempi tapa järjestää henkilön edunvalvonta kuin varsinainen edunvalvonta. Tämä ilmenee esimerkiksi siitä, että edunvalvontavaltuutetulla ei ole vuosittaista tilintekovelvollisuutta maistraatille, ellei tästä ole erikseen otettu valtakirjaan määräystä. Lisäksi edunvalvontavaltuutettu saa esimerkiksi ilman maistraatin lupaa myydä päämiehen asunto-osakkeen toisin kuin varsinainen edunvalvoja, joka tarvitsee toimelle aina maistraatin luvan. Sen sijaan päämiehen kiinteän omaisuuden myymiselle edunvalvontavaltuutettu tarvitsee aina maistraatin luvan samalla tavalla kuin varsinainen edunvalvoja. Edunvalvontavaltuutetun toimivaltaa on mahdollista rajoittaa valtakirjassa.

Edunvalvontavaltakirjaa ei rekisteröidä laatimisen jälkeen missään viranomaisessa vaan valtakirja tulee jokaisen säilyttää hyvässä tallessa mahdollista tulevaa tarvetta varten. Hyvä säilytyspaikka on pankin tallelokero, mutta muukin varma säilytyspaikka esimerkiksi kotona käy hyvin edellyttäen, että valtakirja löytyy silloin, kun valtakirja on tarpeen saattaa voimaan. Mikäli edunvalvontavaltakirja on tarpeen saattaa voimaan, tulee ensin henkilöstä pyytää lääkärinlausunto, josta edunvalvonnan tarve käy ilmi. Tämän jälkeen on mahdollista tehdä maistraatille hakemus edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisesta.

Edunvalvontavaltakirja tulee laatia laissa säänneltyjä muotomääräyksiä noudattaen, joten valtakirjan laatiminen on järkevää jättää asiantuntijan hoidettavaksi.

 

Artikkeli on julkaistu Ankkuri -lehdessä 10.4.2019

Tilaa uutiskirjeemme

Liity uutiskirjeen tilaajaksi ja saat ajankohtaisimmat aiheet suoraan sähköpostiisi.