Taloudellinen epävarmuus näkyy liike-elämässä siten, että yritykset siirtävät investointejaan eteenpäin ja palveluiden hankintoja karsitaan. Kun tällainen tilanne on jatkunut jo pidempään, on monen yrityksen kassa hiljalleen tyhjentynyt. Lisäksi kun nekin harvat palveluita ostaneet asiakkaat venyttävät maksujansa, heijastuu tämä ikävästi palvelujentarjoajan omaan toimintaan.
Oman kassan kiertoa voi tietysti parantaa perinnän kautta. Perintä voi kuitenkin osoittautua tuloksettomaksi ja pahimmillaan yrityksen myyntisaamiset ovat muuttuneet arvottomiksi asiakasyrityksen konkurssin takia. Tämä voi heilauttaa omaakin yritystä ja pahimmillaan johtaa maksukriisin kautta konkurssiin.
Konkurssi käsitteenä lienee lähes kaikille tuttu. Toisaalta varsinaisena menettelynä konkurssi lienee muille kuin ammattilaisvelkojille tuntemattomampi. Konkurssilaki säätelee peruslakina tätä menettelyä.
Joskus saatavien perintä on tuloksellista vasta, kun käyttöön otetaan konkurssiuhkainen maksukehotus. Silloin asiakasyritykselle annetaan todisteellisesti tiedoksi palveluntarjoajan saatavat. Tällöin asiakasta uhataan konkurssiin hakemisella, ellei tämä seitsemän päivän kuluessa maksa selvää ja erääntynyttä saatavaa. Tässä on hyvä muistaa, että em. uhka on käytettävissä vain kolme kuukautta määräpäivästä eli aikaikkuna on tiedoksiantopäivästä 7 pv + 3kk. Mikäli konkurssihakemusta ei ole tämän ajan kuluessa jätetty tuomioistuimeen, raukeaa uhka. Tällöin konkurssihakemusta varten pitää antaa maksukehotus uudestaan tiedoksi asiakasyritykselle.
Vain tuomioistuin voi asettaa asiakasyrityksen konkurssiin. Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen tiedoksiantaminen avaa helpon tien tehdä menestyksellinen konkurssihakemus. Se johtaa viime kädessä asiakkaan konkurssiin. Toisaalta pitkäkestoisten asiakassuhteiden tapauksissa ei ole järkevää käyttää näin järeää perintäkeinoa. Joka tapauksessa yhteistyö loppuu viimeistään sopimuskumppanin konkurssiin.
Mikäli saatava on edelleen maksamatta, asiakasyritys tavallisesti asetetaan konkurssiin. Tämän tuomioistuimen tekemän päätöksen yhteydessä määrätään pesänhoitaja asiakasyritykseen, joka on jatkossa konkurssipesä. Pesänhoitaja huolehtii konkurssipesän käytännön asioista. Konkurssin alkaminen johtaa siihen, että asiakasyrityksen johdon ja/tai omistajien sijasta päätösvaltaa konkurssipesässä käyttävät sen velkojat.
Velkojan näkökulmasta yksi tärkeimmistä vaiheista konkurssimenettelyssä on valvoa saatavansa pesänhoitajan ilmoittamaan valvontapäivään mennessä. Muuten jako-osuutta ei yleensä ole tulossa. Myöhemmästä pesänhoitajan laatimasta ehdotuksesta jakoluetteloksi on mahdollista antaa lausuma. Siinä on mahdollista esimerkiksi riitauttaa toisen velkojan saatava. Ehdotusta seuraa varsinainen jakoluettelo, jonka tuomioistuimen pitää vahvistaa erikseen päätöksellään.
Vahvistetusta jakoluettelosta käy ilmi, ketkä velkojat saavat konkurssipesän varallisuudesta jako-osuutena rahavaroja. Viimeisenä vaiheena on lopputilityksen hyväksyminen velkojainkokouksessa. Yleensä pesänhoitaja tilittää vasta tilityksen lopullisuuden jälkeen rahavarat velkojille.
Kaikki konkurssiin asetetut yritykset eivät käy lävitse edellä kuvattua ja niin sanottua koko pitkää konkurssia. Usein konkurssimenettely raukeaa varojen puutteeseen. Toisaalta pahimmillaan konkurssimenettely voi kestää useita vuosia. Näiden asioiden takia velkojan ei ole syytä odottaa saavansa jako-osuuttansa kovinkaan pian konkurssihakemuksen jättämisen jälkeen. Toisaalta itse konkurssimenettely pyyhkii huonot ja elinkelvottomat yritykset pois markkinoilta. Tällöin muille toimijoille jää enemmän tilaa toimia ja rakentaa edelleen omaa toimintaansa.
