Otsikon väitteelle voi tietysti esittää vasta-argumentteja. Kuten että pitää valita oikea kumppani ettei avioehtoa tarvita, varallisuutta on niin vähän että puolittaminen ei tunnu, tai että avioehdosta on kuluja.
On silti järkevää sopia etukäteen omaisuuden jaon säännöistä. Sääntöjä tarvitsevat aviopuolisot ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolet, kun ero tulee vireille tai toinen osapuoli kuolee. Ero-ositus tehdään osapuolten, jäämistöositus lesken ja vainajan perillisten välillä. Jos avioliiton solmineiden tai parisuhteensa rekisteröineiden välillä ei ole avio-oikeutta, toimitetaan omaisuuden erottelu.
Avio-oikeus eli oikeus toisen omaisuuteen on säännelty avioliittolaissa ja laissa rekisteröidystä parisuhteesta. Avainsana on puolittamisperiaate. Avioehdolla osapuolet voivat muuttaa lakimääräistä avio-oikeutta. Jos molemminpuolisesti suljetaan toisen oikeus kokonaan pois, kumpikaan ei saa toiselta omaisuutta jonka tämä omisti ennen liittoa tai sai liiton aikana, eikä omaisuuden tuottoa. Myös muunlaiset rajoitukset ovat mahdollisia. Sopimus voidaan määrätä soveltumaan vain erossa, mutta ei kuolemantapauksessa.
Avioehto voidaan tehdä ennen vihkimistä / suhteen rekisteröintiä, tai liiton aikana. Edellisessä tapauksessa se tulee voimaan rekisteröinnillä maistraattiin ja vihkimisellä / rekisteröinnillä, jälkimmäisessä rekisteröinnillä maistraattiin. Maistraatissa on rekisteröintimaksu.
Sopimuspuolet siis tekevät tyhjäksi puolittamisperiaatteen, jonka vanha tarkoitus oli antaa turvaa vähemmän omistavalle avioerossa. Avioliittolaissa tosin sanotaan osituksen sovittelusta. Kyseessä on erityissäännös, ja ensimmäisenä lähtökohtana on aina sopimus kun ratkaistaan omaisuuden jakautumista.
Yhteenlasketun omaisuuden puolitus ilman avioehtoa ei tee tasingon saajaa verovelvolliseksi. Jos taas avio-oikeutta on sopimuksella rajoitettu ja rikkaampi antaa omastaan vapaaehtoisesti, saajan maksettavaksi määrätään lahjavero.
Artikkeli on julkaistu 8.2.2017 Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaaksossa
