Poliisi, syyttäjälaitos ja oikeuslaitos ovat kaikki pahasti aliresurssoituja suhteessa siihen valtavaan työmäärään, mikä niillä on hoidettavana. Tavalliselle kansalaiselle ongelman suuruus ei ehkä aukea ennen kuin omalle kohdalle sattuu se tilanne, että pitäisi saada ratkaisu omaan riita- tai rikosasiaan. Tällöin yllätyksenä voi tulla, että asian käsittelyyn meneekin vuosia. Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä?
Koska asiakas ei juurikaan voi nopeuttaa asiansa käsittelyä, tärkeää on varautua tähän viiveeseen. Suurin ongelma, mikä on edessä, on asioiden unohtuminen. Oikeuspsykologisten tutkimusten mukaan ihminen unohtaa suurimman osan mieleenpainamistaan asioista jo muutamissa päivissä. Joten onko se nyt sitten kummakaan, jos ei kysyttäessä osaa vastata, mitä jossakin tappelutilanteessa 2 vuotta sitten tarkalleen tapahtui tai mitä kaikkea liittyikään siihen taloyhtiön remonttiin, jonka seurauksena omaan asuntoon tuli vesivahinko.
Tämän vuoksi aina, jos sattuu jotain poikkeuksellista, on se sitten rikoksen uhriksi joutuminen, tieto, että olet itse epäiltynä rikoksesta tai tulee jokin sellainen ongelma, josta myöhemmin voi tulla oikeusprosessi, on hyvä tehdä itselleen heti tuoreeltaan mahdollisimman tarkat muistiinpanot. Kirjaa ylös mitä tapahtui, missä, milloin, kuka, mitä seurasi, millainen vahinko aiheutui ja niin edelleen. Kaikki asiaan liittyvät seikat ja tapahtumainkuvaus niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Hyvä ajatus on myös ottaa valokuvia ja laittaa talteen kaikki asiaan liittyvät tositteet ja todisteet. Lisäksi jos tilanne on jatkuva tai pitkäkestoinen, kuten esimerkiksi rakentamiseen tai työelämään liittyvissä ongelmatilanteissa monesti on, muistiinpanoja on hyvä päivittää sitä mukaa, kun jotakin uutta tapahtuu asiaan liittyen. Näin toimimalla minimoit käsittelyn viiveestä johtuvat unohdukset, jotka voivat haitata etuihisi pääsemistä.