Riita-asian osapuolena yhteydenotto asianajajaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kannattaa.
Avustamme monimutkaisissakin riita-asioissa päämääränämme asiakkaamme kannalta paras lopputulos. Erimielisyydet pyritään useimmiten ratkomaan neuvottelemalla, mutta avustamme tarvittaessa myös muissa riidanratkaisun prosesseissa.
Asianajajamme avustavat yksityishenkilöitä kaikissa riita-asioissa, esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla
Selvitämme tarvittaessa asiakkaamme mahdollisuudet saada asian hoitamisesta aiheutuvat kulut katetuksi kotivakuutukseen sisältyvän oikeusturvan taikka valtion varoista maksettavan oikeusavun kautta.
Mikäli asiassa ei päästä kohtuullisen ajan kuluessa sovintoon, voidaan asia saattaa tuomioistuinsovitteluun, jossa osapuolet pyrkivät käräjäoikeuden määräämän tuomarin ja mahdollisen asiantuntijan avustuksella molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Sovittelun lopputuloksena saatu sopimus voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä.
Myös välimiesmenettely ja Suomen asianajajaliiton tarjoama sovintomenettely on vaihtoehto perinteiselle tuomioistuinkäsittelylle.