OIKEUDENKÄYMISKAAREN 21 LUVUN 3 §:N JAETTU OIKEUDENKÄYNTIKULUVASTUU
Oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) 21 luvun 3 §:n mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.
Lain esitöiden hallituksen esityksessä (HE 191/1993 s.11) tuodaan esiin, että voimassa olevan 21 luvun 3 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen osalta on aiheutunut tulkintavaikeuksia siitä, tarkoitetaanko siinä jutun häviämisellä täydellistä häviötä vai onko myös osittainen häviö laissa tarkoitettua häviämistä. Yleensä oikeuskäytännössä jutun osittaista häviämistä ei ole pidetty pääsäännön oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n edellyttämänä häviämisenä. Pykälää sovellettaisiin silloin, kun asianosainen on hävinnyt jutun kokonaisuudessaan. Silloin kun asianosainen on hävinnyt jutun vain osittain, sovellettaisiin ehdotuksen 3 §:ää. Lain esitöissä on selvästi perusteltu, että oikeudenkäyntikuluvastuuta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ää sovellettaisiin vain poikkeustapauksessa silloin, kun asian molemmat osapuolet ovat osittain voittaneet asian ja osittain hävinneet asian.
Oikeudellisena edellytyksenä säännöksen soveltamiselle on laissa vielä se, että sen osan, jonka osapuoli on voittanut ja hävinnyt, ei ole asian kokonaisuuden kannalta vain vähäinen merkitys vaan että sillä on olennainen ja tärkeä merkitys asiassa. Tästä voi päätellä, että sekä kantajan että vastaajan kannalta tilanteessa tulee olla kysymys sekä kanteen että vastauksen pääperusteiden menestymisestä ja hyväksymisestä tuomioistuimessa. Vaihtoehtona kuluvastuun osalta on sekin, että osapuoli velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut vain joltakin osin, jos esimerkiksi kanteen on voinut katsoa tulleen hyväksytyksi selvästi enemmän kuin puolelta osaltaan, mutta jääneen samalla joltakin merkittävältä osalta vielä hyväksymättä. Eri asia on kokonaan se, että jos oikeudenkäyntikuluissa on tarpeettomia toimenpiteitä, jolla perusteella osa asianosaisen kuluvaatimuksesta tulee hylätyksi.
Korkeimman oikeuden ennakkotapauksessa KKO 2015:47 tuomioistuin on arvioinut, että A on voittanut pääosaltaan asian, joten hänen vaatimuksensa riitauttanut B on velvollinen korvaamaan hänen kulunsa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön perusteella. Korkein oikeus on katsonut, ettei uskotun miehen määrääminen tässä asiassa ole ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että olisi aihetta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla määrätä asianosaiset vastaamaan
osaksi tai kokonaan omista kuluistaan. Tämä ennakkotapaus linjaa lain 21 luvun 1 §:n pääsääntöä siitä, että hävinnyt osapuoli maksaa voittaneen osapuolen tarpeelliset oikeudenkäyntikulut kokonaan.
Korkeimman oikeuden ennakkotapauksessa KKO 2022:56 taas poikettiin tästä 21 luvun 3 §:n sään-nöstä sillä, että korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, että sovintotarjoukset voitiin ottaa huomioon oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista arvioitaessa ja että asiassa oli syytä poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n mukaisesta säännöstä, jonka mukaan asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Ostajien oli korvattava myyjien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa osaksi, koska sillä, minkä myyjät olivat hävinneet, ei ollut vain vähäinen merkitys asiassa. Tämä ennakkotapaus linjaa lain 21 luvun 3 §:n säännön poikkeusluonnetta 1 §:ään nähden ja toisaalta myös sitä, että säännöstä voidaan soveltaa vain tilanteessa, jossa osapuolten päävaatimukset ja oikeudelliset pääperusteet samanaikaisesti puoliksi arvioiden hyväksytään ja puoliksi hylätään.
Kun asianosaisen on voinut katsoa puoliksi voittaneen ja puoliksi hävinneen asian tuomioistuimessa, tulee oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 § sovellettavaksi ja osapuolten tulee tässä tilanteessa pitää omat oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.
Laatinut Asianajaja Miikka Ahonen